Hypään taas ajan kulun hitaampaan kyytiin! Taas on aikaa blogeilla! Aurinko on. -yksityisnäyttelyni Espoon Kulttuurikeskuksen näyttelytilassa on ohi. Se oli todellinen menestys. Kävijöitä yhdeksän päivän aikana oli peräti 1100. Olin syystäkin iloinen. Onnellinen olin myös saamastani palautteesta!

Ajattelin jo lopettaa koko blogin, kun en näyttänyt ehtivän kirjoittaa mitään ajan kulun perässä kiirehtiessä. Nyt yritän hidastaa rytmiä päästäkseni itselleni sopivan ajan kulun kyytiin.

Tänään YK:n lastenoikeuksien päivänä ajattelin muistuttaa siitä, ettemme laman keskellä sortuisi luopumaan mistään niistä jo vaivalla saavutetuista tavoitteista, joilla taataan lasten oikeudet hyvään ihmisarvoiseen ja yhdenvertaiseen elämään. Edelleenkin on paljon epäkohtia, joita lapsen näkökulmasta pitäisi korjata. Koetetaan huolehtia yhdessä siitä, että lasten on hyvä olla ja elää tässä maailmassa. Ettei tarvittaisi panostaa niin paljon epäkohtien jälkihoitoon ja laiminlyöntien seuraamuksiin.

Lasten puolella ja puolesta!

Lehtien otsikot kirkuvat räikeän rumia otsikoita. "Tappavaa henkilstöpolitiikkaa" kuulosti hirveimmältä sunnuntain Hesarin 20.9. jutussa, joka kertoi ranskalaisen teleyhtiön työntekijöiden kauhujohtamisen seurauksena yhtiötä ravistelleesta itsemurha-aallosta.

Meillä Suomessakin ihmiset ovat ahtaalla lisääntyneiden työpaineiden takia, tai siksi, että pelkäävät työn tekemisestä syrjään joutumista eri syistä, omasta tai muista ulkoisista syistä johtuen. Irtisanotuksi joutuminen ahdistaa.

Työ sinällään ei ole mihinkään kadonnut. Jonkun se on tehtävä. Se joku löytyy sieltä päin maailmaa, missä ko. työn teettäminen on halvinta. Tai täällä ne, jotka suostuvat työn halvimmalla tekemään; useinmiten hen ovat maahanmuuttajia.

Ihmiset puurtavat työnantajansa eteen, antavat organisaatiolle kykynsä mukaan parhaan tietonsa, ja taitonsa.

Organisaatiot muuttuvat niin nopeaan tahtiin, että ihmiset eivät ehdi surra pois taakse jääneitä hyviä työpaikan ihmissuhteita. Tai luoda hyviä, lujia, ja luottamuksellisia uusia ihmissuhteita. Jää paljon kaipausta, jota ei käsitellä. Kaipauksen reppu on monelle jo niin painava, ettei sitä tahdo jaksaa kantaa.

Minusta aina tuntui hyvältä sellaiset työpaikan ihmissuhteet, joissa saatettiin olla asioista eri mieltä, mutta keskustelujen jälkeen, kun oltiin yhdessä asioista päätetty, pidettiin kuvannollisesti käsistä kiinni ja sukellettiin. Yhdessä noustiin pintaan tuli sitten mitä tuli. Sellainen yhteistoiminta tuottikin yleensä parhaimman tuloksen.

Niitä suhteitä olen jäänyt työelämästä kaipaamaan. Hastisessa muutosvauhdissa ihmiset eivät ehdi kiittää toisiaan tästä yhteistyöstä. Jos joku entisistä työkavereista eksyy lukemaan tekstin, niin kiitän häntä tällaisesta yhteistyöstä.

Siitä jää jäljelle hyvä kaipaus.

Johtamisen taitoa on myös osata kanavoida kaipausta, jottei siihen jää liiaksi kiinni.

 'We are the world', öljy, Irmeli Tuomarla

Olkoon joka päivä Rauhan Päivä!

Heikintorilla alkaa tapahtua! Tänään kuulin että Heikintori peruskorjataan. Vanhaa kunnon historiallista, ensimmäistä kauppakeskusvanhusta ei ole hylätty. Peruskorjauksen suunnittelu etenee ripeästi ja hallitusti. Hienoa! Heikintori saa elää. 

Muutos parempaan alkaa nyt. Peruskorjaus etenee vaihe vaiheelta. Vaikka kyse onkin teknispainotteisesta peruskorjauksesta, tapahtuu sen kylkiäisinä paljon muutakin. Hyvää.

Aika näyttää mihin suuntaan Heikintorin henki kehittyy. Kaikki espoolaiset olemme jollain tavalla tässä prosessissa mukana. Siis, saamme olla. Kukin käyttäköön kaikkia mahdollisia kanavia, jotta tieto muutoksesta leviää, ja että toivomukset siitä, millainen Heikintorin hengen tulisi olla, kantautuisi suunnittelijoiden tietoon.

IMMU Galleriasta, joka sijaitsee Heikintorin toisessa kerroksessa, minulla on mahdollisuus ottaa ainakin nyt osaa tähän muutokseen. Jo nyt tuntuu, että on ilo olla mukana. Kaikenlaisia hankaluuksia asiakkaille varmaan matkan varrella on tulossa, mutta sen varmasti kestää, kun tietää, että toimiin on ryhdytty, ja että kauppakeskusta ei tänä aikana laiteta kiinni, vaan ovet ovat auki koko ajan.

Nyt kannattaa tulla vaikka Helsingistä saakka, Vantaata, Kauniaista ym. muutakaan lähikuntaa unohtamatta asioimaan, ostoksille ja katsomaan Heikintorille. Kannattaa tulla pörräämään liikkeisiin ja turisemaan ajatuksistaan Heikintorin kehittämiseksi. Uskon, että jokainen Heikintorin liikkeen pitäjä ja yrittäjä kantaa kortensa kekoon, ja toisenkin korren, jotta Heikintorin maine saa mukavan kaiun, joka kuuluu kauas.

Suomen historiallisesti ensimmäisen kauppakeskuksen rakennuksen sisään suunnitellun kadun toivotaan täyttyvän tuhansista askelista. Toivottavasti tulevasta pittoreskistä kauppakeskusharvinaisuudesta tulee helmi, jonka jokainen haluaa kokea ja nähdä. Erilainen kuin standardit jätti-, maxi-, ja megamarketit, jotka vain liikekeskuksen logo erottaa toisistaan.

Joskus kauan sitten lykkäsin vauvanrattaita muutaman kymmenen metriä pitkällä Heikintorin sisäkadulla, jossa saattoi hoitaa ostokset, tavata tuttuja ja tervehtiä puolituttuja, turista niitä näitä, ja jatkaa matkaa raittia pitkin kotikonnuille. Silloin tunsin ylpeyttä luonnonläheisen inhimillisen Tapiolan hengen olemassaolosta. Se on vaalimisen arvoinen asia etenkin nyt, maailmassa, jossa ihmiset tungetaan massoihin toistensa sekaan, missä he eivät löydä edes itseään saati tunne lähemmin toisiaan.

Tervetuloa Heikintorille!

Immu T.

Antautua taiteelle! Mikä ilmaus!

Muutos - joka lähes aina on voimavara, voi monelle olla myös murhe tai ilo.

Murhetta tai iloa se on etenkin nyt niille, jotka menettävät työpaikkansa vielä 'edistyvän' laman seurauksena. Ilo se on niille, jotka muutoksesta huolimatta saavat pitää työpaikkansa.

Tunnen suurta myötäsympatiaa kaikkia niitä kohtaan, jotka muutosten pyörteissä ovat kyseisten tunteiden turbulenssiin joutuneet.

Muutosta - sitä omassa taiteen tekemisesskin tutkailen. Kuitenkin siitä näkökulmasta, miten loputon ja alinomaa liikkeessä se on. Työelämässä muutokset seuraavat toistaan kuin meren aallot. Organisaatiot muuttuvat niin nopeasti, ettei aiempien muutosten hyötyjä ja haittoja ehditä edes tutkia. Saati sitten ottaa niistä jotain opiksi.

Uskon, että useat työtään tekevät ovat sille myös antautuneet. Tekevät sitä vakavissaan ja tosissaan - pitkän aikaa, ja pyrkivät tekemään asioita aina vain paremmin. Tekemisen ja oppimisen myötä myös rationaalisemmin.

Ymmärrän hyvin, jos tähän vakavaan tekemiseen tulee alinomaa muutoksia, että ne väsyttävät ihmisen. Turhauttavat. Tekemisen, tulosten ja saavutusten ilo kuluu siten nopeasti pois.